Varustettuna viiden päivän ruokatarpeilla, pienellä kirveellä ja huovalla Legson Kayira aloitti elämänsä matkan. Hänen aikomuksenaan oli kävellä lähes 5000 kilometrin matka kotikylästään Kairoon matkustaakseen laivalla Amerikkaan opiskelemaan. Vuosi oli 1958 ja Legson oli iältään 16 – 17 –vuotias; hänen lukutaidottomat vanhempansa eivät olleet varmoja hänen iästään.
Legdson halusi olla kuten sankarinsa Abraham Lincoln, joka oli noussut köyhyydestä Amerikan presidentiksi ja taistellut vapauttaakseen orjat. Tai kuten Booker T. Washington, entinen orja, jonka työ uudistajana ja opettajana oli antanut toivoa ja itsekunnioitusta koko mustalle väestölle. Kuten nämä roolimallit, Legson halusi palvella, tehdä jotain parantaakseen maailmaa. Toteuttaakseen tavoitteensa, hän tarvitsi kunnollisen koulutuksen ja sen hän aikoi hankkia Amerikassa. Se, että hänellä ei ollut lainkaan rahaa tai edes tietoa siitä mihin kouluun hän oli menossa ja hyväksyttäisiinkö hänet opiskelijaksi, ei lannistanut Legsonia. Hän sulki mielestään kaiken muun ja keskittyi toivomaansa lopputulokseen.
Ei hän aina ollut ollut näin määrätietoinen. Nuorena poikana hän oli usein käyttänyt köyhyyttään tekosyynä sille, ettei voinut saavuttaa haluamaansa. ”Mitä kaltaiseni köyhä poika voi tehdä?”, Legson ajatteli itsekseen. Opiskelua pidettiin yleisesti ajanhukkana pienessä afrikkalaisessa Karongon kylässä. Saatuaan käsiinsä lähetyssaarnaajien tuomia kirjoja, Legson luki Abraham Lincolnista ja Booker T. Washingtonista. Heidän tarinansa innostivat häntä haaveilemaan jostain suuremmasta ja Legson ymmärsi, että koulutus olisi hänen ensimmäinen askeleensa. Näin syntyi ajatus kävelymatkasta halki itäisen Afrikan.
Viiden päivän matkanteon jälkeen Legson oli päässyt vain 40 kilometrin päähän kotoaan. Ruoka oli lopussa ja vesi vähissä. Perille pääseminen vaikutti mahdottomalta, mutta takaisin kääntyminen tarkoittaisi luovuttamista ja paluuta köyhyyteen. Legson lupasi itselleen, ettei pysähdy ennen kuin on päässyt Amerikkaan, vaikka henki menisi.
Useimmiten Legson nukkui taivasalla ja söi mitä sattui löytämään. Hän laihtui ja heikkeni ja lopulta sairastui vakavasti. Ilman tuntemattomien ystävällisten ihmisten apua, Legson olisi menehtynyt. Uupuneena ja toivonsa menettäneenä Legson harkitsi kotiin palaamista. Hän päätti kuitenkin turvautua kahteen mukanaan kantamaansa kirjaan ja luettuaan jälleen esikuviensa menestyksestä, Legsonin usko ja toivo palasivat ja hän päätti jatkaa matkaansa.
Tammikuussa vuonna 1960, viisitoista kuukautta matkaan lähdön jälkeen Legson oli edennyt 1600 kilometriä Ugandan pääkaupunkiin Kampalaan. Hänen kehonsa oli vahvistunut ja hän oli oppinut selviytymään mitä erilaisemmista tilanteista. Legson jäi Kampalaan puoleksi vuodeksi tekemään mitä töitä sattui saamaan. Jokaisen vapaan hetkensä hän vietti kirjastossa lukien kyltymättömästi. Siellä hän sai käsiinsä kirjan, jossa esiteltiin amerikkalaisia yliopistoja. Yksi näistä vaikutti muita kutsuvammalta ja välittömästi hän kirjoitti kyseisen yliopiston dekaanille kertoen tilanteestaan ja tiedustellen mahdollisuutta stipendiin. Mount Vernonissa sijaitsevan Skagit Valley Collegen dekaani oli niin vaikuttunut Legsonin päättäväisyydestä, että hän lupasi tälle opiskelupaikan, stipendin ja työn, josta saatavilla tuloilla Legson voisi maksaa asumiskulunsa.
Matkalla tuli vielä eteen useita vaikeuksia. Legson tarvitsi passin ja viisumin ja saadakseen passin, hänen tuli todistaa syntymäaikansa, jota kukaan ei tiennyt. Vielä pahempaa, hänen täytyi ostaa menopaluulippu Amerikkaan saadakseen viisumin. Legson kääntyi lapsuudestaan tuttujen lähetyssaarnaajien puoleen, jotka saivat järjestettyä passin suhteillaan. Pelkällä passilla ei kuitenkaan pääsisi Amerikkaan ja Legsonilta puuttuivat matkalippuun tarvittavat rahat.
Lannistumatta Legson jatkoi matkaansa Kairoon uskoen, että jollain keinoin hän saisi tarvitsemansa rahat. Hän uskoi niin lujasti onnistumiseensa, että käytti viimeiset rahansa kenkiin, ettei hänen tarvitsisi kulkea uuden koulunsa käytävillä paljain jaloin. Kuukausia kului ja kertomus hänen rohkeasta matkastaan levisi. Siihen mennessä kun Legson pääsi perille Kairoon, oppilaat hänen tulevassa opinahjossaan olivat kuulleet hänen ponnisteluistaan ja keränneet tarvittavat matkarahat. Legson otti vastaan 650 dollaria onnellisena ja kiitollisena vaikkakin uupuneena.
Joulukuussa 1960, yli kaksi vuotta matkansa aloittamisen jälkeen, Legson astui sisään yliopiston ovista. Valmistumisen jälkeen hän jatkoi akateemista uraansa ja sai professorin viran arvostetussa Cambridgen yliopistossa Englannissa. Kuten esikuvansa, Legson nousi vaatimattomien olosuhteittensa yläpuolelle ja loi oman kohtalonsa.
Millaisen kohtalon sinä haluat luoda?
Innostavin terveisin
Suvi
Uskalla Innostua -tiimi
