Rintaani puristaa jokin raskas vanne, joka estää hengityksen kulkemasta keveästi. Tunne on epämiellyttävä ja sen haluaisi pois. Tunnustelen tunnetta ja mietin, mitä se tarkoittaa. Onko tämä ahdistusta? Siitäkö on rakentunut rautavanne rintani ympärille? Mistä tuo ahdistus sitten tulee? En oikein tiedä, se vain tuntuu pahalta.
Miten tästä pääsee eroon?
Yritän unohtaa tunteen ja touhuan kaikenlaista. Olisi kirjoittamista ja markkinointiasioita hoidettavana, pari puhelua soitettavana, kokoukseen pitäisi valmistautua ja rakentaa esitys. Rautavanne ei hellitä yhtään, päinvastoin. Teen hengitysharjoituksia. Hädissäni meditoin keskellä päivää. En voi keskittyä, eikä mikään helpota.
Tunteet eivät tapa
Mieleeni muistuu NLP-harjoitus, jossa otetaan vastaan tunteita. Niitä ei millään tavalla analysoida, vaan annetaan tunteen voimistua niin suureksi, että se alkaa liikkumaan ja toinen tunne tulee tilalle.
Istun alas, rauhoitun, hengitän syvään ja annan rautavanteen kiertyä ympärilleni tiukemmaksi ja tiukemmaksi. Voikohan tähän tukehtua? Paniikki käväisee mielessäni, mutta sitten muistan, että tunteet eivät tapa. Vasta tunteen ohjaama toiminta voi tappaa. Jos nyt vain olen ja jatkan tätä, vaaraa ei ole. Annan vanteen siis jatkaa työtään. Samalla kun se tiukkenee, se alkaa antamaan tilaa ja sen voima vähenee. Kun lakkaan vastustamasta sen olemassaoloa, se alkaa muuttumaan.
Annan sen liueta hiljalleen pois ja odotan, mitä seuraavaksi on tulossa. Tunnistan hiipivän tunteen peloksi ja kuulostelen, miten se voimistuu kehossani. Se on vain hiukkasen eri tuntoinen kuin ahdistus. Pelko on pelottavampi. Pelko tuntuu enemmän vatsassa ja kokonaisvaltaisemmin koko kehossa. Annan senkin riehua täyteen voimaansa ja kun se on saanut riepoteltua kehoani mielensä mukaan, sekin päästää irti. Se saa mennä.
Tilalle tulee helpotus. Se hiipii pikkuhiljaa ja täyttää kehoni tuulella. Tuuli puhaltaa ja puhdistaa kaikkiin koloihin jääneitä likahiukkasia. Annan tuulelle vähän lisää voimaa, jotta saan kehoni kokonaan puhtaaksi. Tuulikin laantuu ja tyyneys valtaa kehoni.
Kuuntelen hiljaa, mitä nyt on tulossa. Pikkuhiljaa tuntuu jotain kuplivaa. Tämä on ihan selvästi iloa, iloa ilman syytä. Kuuntelen, miten ilo kutittelee raajoja, vatsaa, kainaloita ja leuan alta. Suu kääntyy hymyyn automaattisesti ja tuntuu kuin hekottaisi isoon ääneen koko kehollaan. Naurukin tyyntyy ja keho rauhoittuu.
Seuraavaksi vastaanotan tyyneyden ja rauhan tunteen. Tämä on tunne, johon haluan jäädä. Nautin siitä joka solullani jonkin aikaa ja avaan silmäni. Annan tunteen jäädä kehooni. Keho on kuin kovan liikunnan jäljiltä. Lihaksissa on ihana rentous ja silti on sellainen tunne, että on tehnyt töitä. Ihanaa, rautavanne on poissa.
Mitä ajatukset sanovat?
Kun olen rauhoittunut ja olo on hyvä, pääsen ahdistuksen ajatuksiin kiinni. Puristus tulee huolen tunteesta. Huolia tuntuu olevan lukematon määrä ja pääni on pyöritellyt niitä yksityiskohdittain, rakentaen rautavanteen rintaani. Seuraavaksi käynkin kiinni mieltäni askarruttaviin huoliin.
Huolien lista
Listaan huoleni paperille. Yllätyn listan lyhyydestä. Näistäkö minä rakensin niin raskaan vanteen? Mietin jokaiselle kolmelle huolelleni toimenpiteet. Mietin, mitä voin tehdä heti ja suunnittelen muille aikataulun. Huolet muuttuvat tekemislistaksi, jota lähden toteuttamaan. Inspiraatio ja innostus astuvat nyt mieleen.
Mitä ajatuksillaan voikaan saada aikaan?
Mietin toimintaani ja huomaan, miten olen nämä huolet elänyt totuudeksi ja rakentanut epämiellyttäviä tulemia tulevaisuudelle. Miten onnellinen olen, että käytössäni on työkaluja, joilla voi omia huonoja tunnetilojaan hoitaa. Tulevaisuuden asioista mikään, mitä ajattelee, ei ole vielä totta. Silti ajattelun tuomat huolet tuovat kehoonkin tuntemuksia. Kiitos rautavanne, autoit minua taas eteenpäin! Juuri nyt minun on hyvä olla.
