Talous ja raha

4 ajatusta koulunsa päättäneelle

Kirjoitin tämän sinulle, joka olet juuri päässyt yläkoulusta, valmistuit ylioppilaaksi tai ensimmäiseen ammattiisi ammattikoulusta. Vaikka et kuuluisi tähän ryhmään, suosittelen silti lukemaan.

Kirjoitan siksi, että on joitain asioita, jotka haluan sinun tietävän juuri tässä vaiheessa, kun olet astumassa uuteen elämään.

Olen koonnut tähän neljä ajatusta tai vinkkiä elämään, jotka olisin itse toivonut saavani silloin kuin pääsin koulusta. Nämä eivät ole tähtitiedettä, eikä välttämättä jotain mitä et jo tietäisi. Niiden voima tulee kuitenkin vasta siitä, että et vain tiedä niitä, vaan elät niiden mukaan. Jotta se onnistuu, niitä tulee kerrata ja harjoitella ottamaan ne osaksi elämää.

Olen nyt 39-vuotias ja muutin pois kotoa 15-vuotiaana kun siirryin yläkoulusta lukioon. Viimeisen reilun kymmenen vuoden ajan olen vienyt eteenpäin ajatuksia itsensä kehittämisestä yritykseni Uskalla Innostua välityksellä sekä syksystä 2018 alkaen myös esikoisteokseni: ”Saa mitä haluat - opas omannäköisen elämän toteuttamiseen” avulla ja vuonna 2021 ilmestyneen ”Saa mitä haluat - Elämäsi kirja” avulla. Itsensä kehittämisellä tarkoitan sellaisia asioita ja oppimista, jotka auttavat sinua kasvamaan sellaiseksi ihmiseksi, joka sinä haluat olla tai toteuttamaan haluamiasi asioita.

Oma työni ja ammattini ei löydy niistä kirjoista, joista minun piti valita tulevaisuuden uraani. Maailma on täynnä mahdollisuuksia, myös sellaisia mistä sinulle ei ole kerrottu ja niitä kaikkia ei ole vielä edes keksitty. Voit valita jotain, mikä ei ole tavallinen vaihtoehto, tai luoda haluamasi vaihtoehdon. Muista se, kun valitset omia polkujasi.

Toivon, että näistä neljästä ajatuksesta on iloa sinun matkasi varrella ja että nämä auttavat sinua toteuttamaan omannäköistäsi elämää. Toivon kaikkea parasta elämääsi!

Innostavin terveisin,

 

Uskalla Innostua -perustaja, itsensä johtamisen valmentaja, Saa mitä haluat -menetelmän kehittäjä

 

1. Seuraa aina intohimoasi

Tulet kohtaamaan matkallasi järjettömän määrän tilanteita, joissa joudut päättämään, mihin suuntaan jatkat matkaasi.

Muilla on aina mielipide noissa tilanteissa. Muiden sanomiset ovat yleensä järjellistä johdatusta. Joissakin tilanteissa onkin hyvä kuunnella järjen ääntä. Kun kyse on sinun elämäsi isoista (tai pienistä) päätöksistä, kuuntele sydäntäsi ja sitä minne sinä haluat. Ystäväni Brian Maynen sanoin, seuraa sitä mikä saa sydämesi laulamaan.

Elämä tulee aina olemaan valintoja. Jokainen valinta johtaa aina uuteen tilanteeseen. Kun uskallat tehdä uusia valintoja ja seurata tunnettasi, pääset kokemaan ja tekemään elämässäsi sinulle tärkeitä asioita.

Muiden ei tarvitse hyväksyä valintaasi. Vain sinun tulee olla täysin sinut valintasi kanssa. Jos et itse tykkää vaihtoehdosta, valitse jotain muuta. Muut tulevat hyväksymään valintasi myöhemmin, tai sitten eivät. Silti, vain sinä elät todellisuudessa valintasi kanssa ja siksi seuraa intohimoasi.
 

2. Toteuta myös mahdottomalta tuntuvat asiat

Vaikka jokin tuntuu mahdottomalta, se ei tarkoita sitä, etteikö se olisi mahdollista.
Kyse on vain tunteesta, joka tulee ajatuksestasi. Ajatus synnyttää aina tunteen. On täysin luonnollista kokea uudesta tuntemattomasta asiasta, että se ei ole mahdollista.


Mahdoton asia tuntuu mahdottomalta lähinnä siksi, että…

  • et tiedä, mitä sinun tulee tehdä, jotta se on mahdollista. Heti kun aloitat suunnittelemaan toteuttamista, huomaat sen tulevan enemmän mahdolliseksi.

  • tiedät jo, mitä kaikkea sinun tulee tehdä ja et usko, että niiden asioiden tekeminen on sinulle mahdollista tai se on vähintäänkin vaikeaa. Kun hyväksyt, että sinun ei tarvitse tehdä niitä asioita yksin ja että sinun ei tarvitse onnistua ensimmäisellä kerralla, annat tilaa sille, että voit nähdä onnistuvasi.

Mieti aina ensin mitä sinä haluat ja vasta sen jälkeen, miten se toteutetaan. Moni unelma on jäänyt toteuttamatta, koska ihmiset ovat siirtyneet miettimään liian nopeasti sitä, miten jokin toteutetaan ja pitäneet sitä vaikeana tai mahdottomana. Mieti rauhassa, mitä haluat ja lisää siihen innostusta ja tunnetta. Se onnistuu sillä, että fiilistelet sitä millaista elämäsi on sitten, kun olet toteuttanut haluamasi asian.

Kun mieleeni tulee mahdottomia juttuja, puhun niistä ystävieni kanssa. Niiden tiettyjen, joiden tiedän innostuvan ideoistani. Samalla kun puhun ideoistani, ne heräävät paremmin henkiin ja muuttuvat konkreettisemmaksi. Toisin kuin sinulle on ehkä opetettu: Puhu unelmistasi ja haluamistasi asioista. Kerro niistä muille myös siksi että sitä kautta löydät aina ihmisiä, jotka haluavat auttaa sinua. Jos olet hiljaa, kukaan ei tiedä siitä, mitä sinä todella haluat ja ei siksi voi tarjota apuaan.

Mieti mitä sinä haluat eniten ja toteuta se. Mitä enemmän toteutat mahdottomia asioita, sitä enemmän saat uskoa itseesi ja tuleviin asioihin. Muista, että sinun ei edes tarvitse uskoa aluksi onnistumiseesi, se voi tulla vasta myöhemmin, joskus vasta aivan viime metreillä. Ja joskus vasta sen jälkeen kun olet jo onnistunut.

Nämä ovat ydinajatuksia myös Saa mitä haluat -menetelmässäni.
 

3. Älä ikinä lopeta oppimista

uskallainnostua.fi - säilytä halu oppimiseen.png

Uskon, että yksi suuri innostuksen avain elämään on oppiminen. Se kokemus, kun huomaa osaavansa jotain, mitä ei ole aikaisemmin osannut.

Sanaristikoita tekevät mummot ja papat pitävät innostustaan yllä. Lapset ovat innoissaan, kun saavat tietää tai oppia jotain uutta.

Oma maailmani avautui uudella tavalla, kun tajusin, että opiskelua voi tehdä joka päivä kaikkialla, eikä vain koulussa.

Maailma ja kaikki sen mahdollisuudet avautuvat, kun olet valmis oppimaan mitä vain. Sinun ei tarvitse osata mitään etukäteen. Riittää, että olet valmis oppimaan. Silloin sinun tulee olla valmis myös pettymään ja epäonnistumaan. Silloin voit myös oppia ja tulla mestariksi ihan missä tahansa asiassa.

Opiskelu voi olla väliaikaista, mutta oppiminen ikuista. Harjoitus tekee todellisen mestarin.
Mieti, mikä sinua kiinnostaa ja etsi siihen liittyvä kirja, applikaatio tai YouTube-video. Etsi sen jälkeen ihmisiä, jotka ovat tehneet kyseistä asiaa jo pitkään, pyydä heidät syömään tai kahville ja kysy heiltä heidän parhaat vinkkinsä.

Löydät paljon videoita itsesi johtamiseen liittyen YouTube-kanavaltani.

Jatkuvaa oppimista varten perustin myös Saa mitä haluat -jäsenyyden.


4. Arvosta aina sitä mitä sinulla on

Mikään ei tunnu miltään, jos et opi arvostamaan sitä. Sinulla on jo nyt paljon. Joku voisi sanoa, että sinulla on jo nyt kaikki. Se mikään ei merkitse mitään, jos et anna sille arvostusta.

Jotta voit todella arvostaa elämääsi, aloita itsestäsi. Arvosta sitä kuka sinä olet, mistä sinä tulet, millainen olet, mitä teet ja miltä näytät. Arvosta jokaista puolta itsessäsi, jokaista ”virhettäsi”, sitä kaikkea mitä teet, sekä jokaista onnistumista ja epäonnistumista . En oleta että tämä tapahtuisi hetkessä, vaan harjoittele antamaan arvostus itsellesi.

Kun annat itsellesi arvostusta, myös muut voivat antaa sitä sinulle ja ennen kaikkea pystyt vastaanottamaan sen.

Toiseksi arvosta sitä kaikkea mitä sinulla on ja mitä maailmalla on tarjottavana: Ihmisiä, ympäristöä, kotia, vanhempia, luontoa, ihan kaikkea.

Arvostus on kiitollisuutta kunnioituksella.

Mitä paremmin kohtelet itseäsi, sitä enemmän voit tarjota maailmalle ja sitä enemmän maailma tulee tarjoamaan sinulle.

*

Laita halutessasi seurantaan ja katso sivut, joista voit oppia lisää näistä ajatuksista:

Tiktok: @ilkkakoppelomaki
IG: @ilkkakoppelomaki
IG: @uskallainnostua
YouTube: @ilkkakoppelomaki
Liity ilmaiseen itsensä kehittäjien sisäpiiriin: www.uskallainnostua.fi
Saa mitä haluat -kirjat, valmennus, verkkokurssi ja jäsenyys: www.saamitahaluat.fi

Kerro kommenttisi ja jaa tämä sellaisille, jotka tarvitsevat luottamusta itseensä ja omien valintojen tekemiseen.

Jos haluat tulostaa tämän jollekin luettavaksi, käytä alla olevaa nappia.

Tämän uskomuksen muuttuminen vaikuttaa kaikkeen!

Menestysvalmentaja Anders Haglund oli jokin aika sitten webinaarissamme vieraanani. Hän auttoi meitä ymmärtämään muun muassa miksi on niin turha tapella siitä onko lasi puoliksi tyhjä vai täysi, ja mihin kannattaisi keskittyä sen sijaan.

Uskomuksia, jotka vaikuttavat kaikkeen elämässäsi, on todella paljon.

Tänään otan esiin taas aiheen, josta ei Suomessa mielellään puhuta: Raha ja uskomukset rahasta.

Haluan jakaa sinulle tarinan, joka aikoinaan muutti merkittävästi omia uskomuksiani. Tämä ei kuitenkaan ole tarina, vaan ihan tosi juttu. Kerron siitä kuitenkin vain oleellisimman.

Tarina kahdesta eri tuloisesta

Kaksi noin 40-vuotiasta henkilöä halusivat varmistaa, että he ovat hyvässä taloudellisessa tilanteessa, kun pääsevät eläkeikään.

Ensimmäinen heistä oli hyvässä työssä isolla palkalla, josta hänelle jäi joka kuukausi merkittävästi rahaa jäljelle. Toinen taas oli todella pienipalkkaisessa työssä ja ansaitsi huomattavasti vähemmän kuin ihmiset yleensä.

Tämä pienipalkkainen oppi, että kyse ei ole siitä paljonko tienaa, vaan siitä paljonko ottaa siitä rahasta itselleen ja sijoittaa sen edelleen.

Vaikka hänestä tuntui mahdottomalta laittaa yhtään rahaa sivuun, koska kaikki hänen pienistä tuloistaan meni jo arjen elämiseen, hän noudatti ohjeita ja aina palkan tullessa siirti siitä osan sivuun ja opetteli sijoittamaan sen tuottavasti.

Isompi palkkainen tiesi, että hänen tulisi sijoittaa rahat jollakin hyvällä tavalla, mutta sijoittamisen sijaan hän halusi käyttää rahat nyt elämiseen.

Kun kumpikin näistä henkilöistä pääsi eläkeikään, arvaatko kummalla oli parempi rahatilanne ja isompi omaisuus?

Hänellä, jolla oli pienet tulot. Hänellä oli pienet tulot aina eläkeikään asti, mutta hän oli opetellut sijoittamaan pienistä tuloistaan ja kasvattamaan useiden satojen tuhansien eurojen varallisuuden. Se takasi hänelle mukavan eläkeajan.

Kuulen jatkuvasti kahvilan naapuripöydistä ja ympärillä olevilta ihmisiltä, kuinka jotain ei voi tehdä, koska tulot ovat liian pienet.

Se on vain uskomus!

Kyse on aina siitä, mitä teet sillä mitä sinulla on. Ei pelkästään rahaan liittyen, vaan kaikessa.

Kyse on aina siitä, mitä teet sillä mitä sinulla on.

Voit aina vaikuttaa tilanteeseesi

Voit aina vaikuttaa taloudelliseen tilanteeseesi riippumatta siitä, mikä tilanne sinulla on nyt.

Jos joku olisi sanonut minulle 10 vuotta sitten, että minulla on joku päivä mahdollisuus esimerkiksi matkustella niin paljon kuin olen nyt matkustellut, en olisi uskonut. 

Ajattelin, että se ei ole minulle mahdollista, koska en tulisi koskaan tienaamaan niin paljon.

Totuus on se, että olen opiskellut paljon rahaan liittyviä uskomuksia ja sitä, miten minua taloudellisesti varakkaammat ihmiset käyttävät rahaa ja miten he suhtautuvat siihen.

Toinen totuus tuohon matkustamiseen liittyen on se, että se ei ole aina vaatinut rahaa, mutta ajattelin sen aina ennen onnistuvan vain rahalla.

Elämäsi voi olla todella rikasta ilman rahaa, koska todellinen rikkaus on jotain muuta kuin rahaa.

Sinulle hyvä taloudellinen tilanne voi helpottaa monia huoliasi, vähentää stressiä, varmistaa erilaisen eläkeiän ja auttaa toteuttamaan unelmiasi.

 

Todellinen rikkaus on jotain muuta kuin rahaa.

 Toivottavasti tämä herätti sinussa uusia ajatuksia ja innostusta puhua enemmän rahasta.

Loistavaa tätä viikkoa ja elämää sinulle!

  

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

 

Tilaa viikkokirje tästä:



 

Yhteystietosi ovat meillä turvassa: Emme myy tai anna niitä eteenpäin ilman lupaasi.

   Lupaamme:

  • Kertoa sinulle hyviä vinkkejä ja linkkejä itsesi kehittämiseen

  • Tuoda piristystä ja innostusta elämääsi

  • Palkita sinut tilaajana tarjouksilla ja mahdollisuuksilla ensimmäisenä sekä meidän että muiden valmennuksiin, tapahtumiin tai muihin tuotteisiin

  • Voit keskeyttää tilauksen tai muokata tietojasi milloin vain jokaisesta viestistä löytyvän linkin avulla


Haastattelimme Kim Kiyosakia! [Osa 2/2]

  

 

 

Voiko kuka tahansa perustaa yrityksen tai aloittaa sijoittamisen?

Ihmiset luulevat usein, että heillä pitää olla tietyt arvosanat tai tausta, jotta he voivat tehdä niitä asioita, joita haluavat tehdä. Ei! En tiennyt mitään yrittäjyydestä, ennen kuin aloitin.

En tiennyt mitään sijoittamisestakaan, mutta eräänä päivänä ennen Rich Dad -yrityksen perustamista, Robert halusi opettaa minulle mitä hänen Rikas Isänsä opetti hänelle. Kuuntelin hänen oppejaan ja aloitin sijoittamisen. Ostin ensimmäisen sijoitusasuntoni ja sain siitä kassavirtaa 25 dollaria kuukaudessa – se ei ollut paljon, mutta se oli alku ja ensimmäinen oppituntini.

 

Miten aloittaa pienellä rahalla?

Aloitimme useat yrityksemme Robertin kanssa tyhjästä. Opin, että kun ei ole rahaa, täytyy olla luova. Käytän vieläkin usein: ”Mistä saan rahat” -kysymystä, koska silloin minun täytyy olla fiksu ja ajatella laajemmin. Hyvä edesmennyt ystävämme ja mentorimme Frank sanoi: ”Vain laiskat ihmiset käyttävät omaa rahaansa.” Olin aluksi erimieltä hänen kanssaan, mutta hän lisäsi: ”Eikö ole paljon vaikeampaa vakuuttaa joku toinen antamaan rahansa sinun käyttöösi kuin käyttää omaa rahaansa?” Muistan tuon neuvon aina. Tällä tavoin ajattelemalla minusta tuli nokkelampi ja vakuuttavampi.

Aina kun joku sanoo, ettei tee tätä tai tuota sen takia ettei ole rahaa – se on tekosyy.Jos rahanpuute estää sinua tekemästä mitä todella haluat, se ei joko ole tarpeeksi vahva tai pelkäät ottaa tuon askeleen. Kun teet mitä haluat, minkään ei pitäisi estää sinua!

 

Mihin naiset sijoittavat?

Amerikassa naisten yritykset on nopeimmin kasvava sektori tällä hetkellä – se on hienoa, mutta huono asia on se, että 65 % noista yrityksistä tekee alle 24 000 dollaria vuodessa. Useimmille kyse on siis harrastuksesta. Näistä yrityksistä 90 %:ssa on yksi työntekijä: nainen itse. Toisin sanoen yrityksenomistaja tekee kaiken yksin.

Kun mietit minkä yrityksen haluat perustaa, mieti ensiksi mitä haluat tehdä; mikä on sinun sydäntäsi lähellä? Sitten ajattele isommin!

 

Kun sijoitan yritykseen, katson kolmea asiaa:

  1. Minkä ongelman yritys ratkaisee?
  2. Miten ihmiset kuulevat tuotteesta/palvelusta?
  3. Miten yritystä voi monistaa tai kasvattaa?

Kaikista tärkein asia on kuitenkin selvittää keneen olet sijoittamassa?
Onko heillä kokemusta, saavutuksia ja ovatko he sanansa mittaisia? Näiden asioiden selvittämiseen sinun tulee käyttää aikaa.

 

Sijoittaessasi sinun täytyy:

  • tehdä kotiläksysi
  • mennä ulos maailmaan ja ottaa asioista selvää
  • jutella ihmisille, joilla on tietoa jota tarvitset

Kun saat tietoa, aloita! Laita vähän rahaa likoon ja aloita.

 

Sijoittamisen riskit

Jotkut sanovat, että naissijoittajat ovat riskialttiita. Mielestäni naiset ovat riskialttiita sille, että he ottavat asioista tarkemmin selvää! Naiset haluavat usein nimittäin sijoittaa johonkin, jonka he tuntevat omakseen tai jonka he tuntevat entuudestaan. Tällöin he usein myös tutustuvat sijoituskohteeseen tarkemmin.

Ihmiset sanovat usein, että asuntosijoittaminen on riski ja osakemarkkinoille sijoittaminen on riski. Ainoa riski on sijoittaja itse, jos hänellä ei ole tarpeeksi tietoa tai hän ei ole varautunut markkinoiden muutoksiin – oli kyse sitten miehestä tai naisesta. Sinä olet riski, ei sijoituksenkohde.

 

Mikä on tärkein asia tietää, jos haluaa olla taloudellisesti vapaa?

Ensinnäkin sinun täytyy alkaa olla rehellinen itsellesi: missä olet nyt, mitä sinulla on, missä se on ja miten kasvatat sitä.

 

Toiseksi opi kohtaamaan pelkosi!

Pelko estää monia naisia toimimasta. Virheen tekemisen pelko, rahanmenettämisen pelko ja niin edelleen. Ensimmäisen sijoitukseni kohdalla olin kuolla pelosta, en halunnut menettää 500 dollaria, en halunnut tehdä virheitä. Vietämme paljon aikaa elämästämme pelon ja niiden asioiden välttelemiseen, jotka tekevät olomme epämukavaksi. Järjestelemme elämämme ja tapaamisemme niin, ettei mikään pelota, nolaa, tee meitä kateellisiksi tai pelokkaiksi.

Luonnolliset ylä- ja alamäet, joita kohtaamme elämässä voivat tehdä kaksi asiaa: ne voivat kehittää meitä henkilökohtaisesti tai ne voivat kasvattaa pelkoamme. Kyse on siitä miten sinä itse muutut ja reagoit tilanteisiin.

Pelko kuuluu elämään. Jos aiot elää unelmiesi elämää sinun täytyy antaa elämän avautua ja olla valmis kohtaamaan pelkosi.

 

Hyödynnä eteesi tulevat mahdollisuudet

Olen harjoitellut parisen vuotta hyväksymään, että hyviä ja huonoja asioita tapahtuu ja annan niiden vain olla. On tärkeää, että annat huonojenkin asioiden vain olla, etkä anna pelon ja tunteiden estää sinua toimimasta – silloin kehityt.

Jos todella haluat menestyä ja olla taloudellisesti vapaa, sinun täytyy olla halukas tuntemaan epämiellyttäviä tunteita, kohtaamaan pelkosi, oppia rakastamaan virheiden tekemistä ja opiskelua. Yrittäjänä joudun kohtaamaan vaikeita asioita joka päivä, kun selviän niistä olen viisaampi ja bisnekseni sujuu paremmin.

Uskon, että elämä antaa eteesi päivittäin tapahtumia, jotka ovat tilaisuutesi kasvaa. Kun jotain odottamatonta tapahtuu, kasvatko vai peruutatko?

 

Kun kehität itseäsi, kaikesta ympärilläsi olevasta tulee helpompaa!

Yksi asia jonka olen oppinut on, että sinun ulkopuolellasi ei ole mitään.

Kaikkea mitä ympärilläsi on, mitä teet, mitä haluat ja mitä saavutat, yhdistää yksi asia: sinä. Joten miksi et keskittyisi koko elämäsi ajan itsesi kehittämiseen, sillä siten kaikesta ympärilläsi olevasta tulee helpompaa!

Tärkein asia, minkä kukaan nainen voi tehdä, on elää elämäänsä uskollisena itselleen omien arvojensa mukaan – siten elämästä tulee taivas maan päällä!

 

Elämässä on 90 %:sti kyse vain saapumisesta paikalle.

Tieto itsessään ei tee muutosta, sinun täytyy harjoitella, harjoitella, harjoitella. Seminaarin jälkeen pääset jatkamaan harjoittelua!

Olen niin innoissani tulossa Suomeen ensimmäistä kertaa!

 

- Kim Kiyosaki

 

Kim Kiyosaki oli Suomessa Wealth Forum for Women -seminaarissa 21.10.2017.

 

Haastattelimme Kim Kiyosakia! [Osa 1/2]

Kimin tarina

Työskentelin 27-vuotiaana lehdessä Havaijilla. Muistan erään aamun, kun heräsin mennäkseni töihin. Istuin sänkyni reunalla ja tajusin elämäni olevan päivästä toiseen sitä, että herään aamulla, menen töihin ja tulen kotiin. Herään aamulla, menen töihin ja tulen kotiin. Ajattelin, ettei tämä voi olla kaikki mitä elämällä on tarjottavanaan – on oltava jotain enemmän, joten aloitin etsimisen. En tiennyt mitä etsin, mutta tiesin että elämässä on pakko olla jotain merkityksellisempää kuin töihin meneminen joka päivä. Aloin lukemaan erilaisia kirjoja itsensä kehittämiseen liittyen. Kahden kuukauden päästä törmäsin Robert T. Kiyosakiin, joka pyysi minua treffeille. Olin päättänyt tuohon aikaan muuttaa pois Havaijilta New Yorkiin, joten en suostunut. Hän pyysi minua treffeille jatkuvasti parin kuukauden ajan, joten lopulta myönnyin.

Robert kysyi minulta mitä halusin elämältäni, kerroin että halusin perustaa yrityksen ennen kuin täyttäisin 30. En tuntenut yhtään yrittäjää, eikä minulla ollut tietoa minkä yrityksen perustaisin. Tiesin vain, että haluan perustaa yrityksen, sillä inhosin sitä kun joku kertoo minulle mitä minun pitää tehdä. Minut oli erotettu kahdesti samasta työstä yliopiston jälkeen. Robert sanoi minulle: ”Olen perustanut useita yrityksiä ja kaikki ystäväni ovat yrittäjiä”. Ymmärsin, että tällaisessa seurassa minun kuuluu olla.

Robert kysyi minulta seuraavaksi syvällisen kysymyksen: Mikä on elämäsi tarkoitus?En aluksi ymmärtänyt mitä hän tarkoitti kysymyksellä. Päädyimme lopulta keskustelemaan aiheesta aamukolmeen asti. Keskustelimme kaikesta siitä, mitä haluamme saavuttaa elämässä. Se oli sama aihe, jota olin pohtinut aiemmin – sillä tiesin että elämässä oli oltava jotain enemmän. Tuon illan päätteeksi olin myyty – ja olemme olleet yhdessä siitä lähtien.

Kaksi kuukautta myöhemmin aloitin ensimmäisen oman bisnekseni: painatimme logoja paitoihin ja myimme niitä bisnesseminaareissa. Sen jälkeen olemme perustaneet monia yrityksiä yhdessä Robertin kanssa – niistä menestyksekkäin on ollut Rich Dad -yritys.

 

Miksi puhut vain naisille?

Noustessani lavalle Robertin kanssa, puhuin usein naisille. Olinpa missä päin maailmaa tahansa, seminaarin jälkeen ympärilleni kerääntyi joukko naisia. Heillä tuntui olevan aina samanlaisia kysymyksiä ja haasteita. Olen huomannut, että sijoittamisessa se miten aloitat tai miten sijoitat on samanlaista naisilla ja miehillä, mutta syyt ja ongelmatsijoittamiseen ovat erilaiset.

Naiset puhuvat usein avioerosta, kaksi kolmesta avioliitosta päättyy tilastojen mukaan eroon, ei vain Amerikassa vaan myös kansainvälisellä tasolla. Toinen järkyttävä uutinen on se, että kolme neljästä köyhyydessä elävistä on naisia! Heistä 80 % ei ollut köyhiä heidän miehensä ollessa elossa. Näiden tilastojen avulla olen ymmärtänyt, että useimmilla naisilla ei ole mitään käsitystä rahasta ja sijoittamisesta. Usein vanhetessaan he löytävät itsensä taloudellisesta kriisistä.

Minun tehtäväni on kouluttaa ja rohkaista naisia ajattelemaan raha-asioita olitpa sitten sinkku, naimisissa tai seurustelusuhteessa, sekä auttaa naisia oppimaan, miten voit laittaa rahaa poikimaan.

Raha on hullu aihe! Raha voi tuhota suhteita, jopa perheitä. Raha voi joko orjuuttaa naisen tai vapauttaa hänet. Naiset ovat liian usein rahan orjia, sillä he eivät tee itse rahaa vaan elävät jonkun toisen perheenjäsenen tai miehensä rahoilla ja antavat heidän hoitaa raha-asiansa. Minulle tärkeintä on naisten vapaus!

 

 

Mikä on Rich Woman ja ketä siihen kuuluu?

ich Woman on osa Rich Dad -yritystämme. Kierrämme Rich Woman -tiimini kanssa ympäri maailmaa ja koulutamme nimenomaan naisille taloudelliseen hyvinvointiin liittyviä asioita. Rich Woman -tiimiinii kuluu Lisa Lannon, Sheila Stanford sekä Ronda Jaggers. Tulen näiden upeiden naisten kanssa Suomeen Wealth Forum For Women -seminaariin lokakuussa!

Lisa Lannon ja hänen miehensä kehittivät vieroituskeskuksen sotilaille ja palomiehille. Vastaavia yksityisiä keskuksia ei ole ollut Amerikassa tarjolla, joten heidän yrityksensä on menestynyt huikeasta. Lisa on itse entinen poliisi, joten hänellä on hyvät suhteet virkamiehiin – se on varmasti yksi syy heidän yrityksensä menestykseen!

Sheila Stanford on apunani aina, kun olen jumissa! Hän tietää mitä kysymyksiä kysyä, jotta pääsen eteenpäin silloin, kun en tiedä mitä tehdä. Sheila opettaa tunnistamaan ongelman ytimen ja auttaa pääsemään eteenpäin. Hän tulee opettamaan sinullekin paljon harjoituksia, joita voit jatkaa seminaarin jälkeenkin!

Ronda Jaggers ja hänen miehensä ovat perustaneet Kaliforniaan kouluja ongelmallisille lapsille ja nuorille. Kouluun tulee sellaisia oppilaita, jotka eivät pärjää normaalissa koulussa. Rondan ja hänen miehensä koulu on näiden nuorten viimeinen vaihtoehto. Näiden oppilaiden kohdalla huomaa, miten tärkeä elinympäristö todella on. Se kenen kanssa vietät aikaasi, on äärettömän tärkeää. Elämä on niin paljon helpompaa, kun ympärilläsi on ihmisiä, jotka tukevat sinua.

 

 

Mistä saat kaiken energian elämääsi?

Teen parhaani elääkseni elämääni omien arvojeni mukaan, en Robertin, en perheeni, enkä ystävieni arvojen. Se tekee elämästä ja päätöksenteosta helpompaa. Nuoresta pitäen olen sanonut haluavani olla itsenäinen ja vapaa. En tarvitse motivaatiota, koska teen sellaisia asioita, joiden tekemisestä nautin. Kenenkään ei tarvitse kertoa minulle mitä minun pitäisi tehdä, sillä teen sitä mitä rakastan. Eräs näyttelijä sanoi kerran: ”Ainoat ihmiset, jotka jäävät eläkkeelle ovat niitä, jotka eivät rakasta sitä mitä tekevät työkseen.”

Naisilla on monia rooleja: vaimo, puoliso, sisko, tytär, äiti, työntekijä, yrityksen omistaja ja niin edelleen. Unohdamme usein mikä on kaikista tärkeintä meille ja mitä meidän omat arvomme ovat. Saatamme elää lapsiemme, puolisomme tai pomomme arvojen mukaan, mutta ne eivät ole meidän omia arvojamme. Näin elävät naiset tuntevat yleensä, että jotain puuttuu.

Yhdessä Rich Woman -tiimini kanssa olemme kehittäneet prosessin, jonka avulla pääset omaan sisimpääsi ja löydät sen mikä on sinulle todella tärkeintä. Prosessin kehittämisessä olemme hyödyntäneet muun muassa näitä kirjoja:

Michael A. Singer: Kahleeton sielu – matka sisimpääsi ››
Eckhart Tolle: Uusi Maa – Elämän tarkoituksen oivaltaminen ››

Toivon, että olisin tiedostanut oman sisäisen tarkoitukseni jo aiemmin! Elin tiedostamattani sen mukaan, ja kun tiedostin sen, ajattelin: ”Ah tietysti! Tämä se on!” Nykyään teen kaikki päätökseni sen mukaan. Toisille tulee yllätyksenä mikä lopulta onkaan itselle tärkeintä, sillä joskus se on haudattu niin syvälle.

 

—-

Seuraavassa blogissa opit muun muassa mikä on tärkein asia tietää, jos haluaa olla taloudellisesti vapaa, mihin naiset sijoittavat ja miten pääset alkuun pienellä rahalla!

Lue seuraava blogi täältä! ››

4 ajatusta koulunsa päättäneelle

Kirjoitin tämän sinulle, joka olet juuri päässyt yläasteelta, valmistuit ylioppilaaksi tai ensimmäiseen ammattiisi ammattikoulusta. Jos et kuulu tähän ryhmään, suosittelen silti lukemaan.

Kirjoitan siksi, että on joitain asioita, jotka haluan sinun tietävän juuri tässä vaiheessa, kun olet astumassa uuteen elämään.

Olen koonnut tähän neljä ajatusta tai vinkkiä elämään, jotka olisin itse toivonut saavani silloin kuin pääsin koulusta.  Nämä eivät ole tähtitiedettä, eikä välttämättä jotain mitä et jo tietäisi. Niiden voima tulee kuitenkin vasta siitä, että et vain tiedä niitä, vaan elät niiden mukaan. Jotta se onnistuu, niitä tulee kerrata ja harjoitella ottamaan ne osaksi elämää.

Olen nyt 34-vuotias ja muutin pois kotoa 15-vuotiaana kun siirryin yläasteelta lukioon. Viimeisen vajaan kymmenen vuoden ajan olen vienyt eteenpäin ajatuksia itsensä kehittämisestä yritykseni Uskalla Innostua -tiimin välityksellä. Itsensä kehittämisellä tarkoitan sellaisia asioita ja oppimista, jotka auttavat sinua kasvamaan sellaiseksi ihmiseksi, joka sinä haluat olla tai toteuttamaan haluamiasi asioita.

Oma työni ja ammattini ei löydy niistä kirjoista, joista minun piti valita tulevaisuuden uraani. Maailma on täynnä mahdollisuuksia, myös sellaisia mistä sinulle ei ole kerrottu ja niitä kaikkia ei ole vielä edes keksitty. Voit valita jotain, mikä ei ole tavallinen vaihtoehto, tai luoda haluamasi vaihtoehdon. Muista se, kun valitset omia polkujasi.

Toivon, että näistä neljästä ajatuksesta on iloa sinun matkasi varrella ja että nämä auttavat sinua toteuttamaan oman näköistäsi elämää. Toivon kaikkea parasta elämääsi!

Innostavin terveisin,

 

 

1. Seuraa aina intohimoasi

Tulet kohtaamaan matkallasi järjettömän määrän tilanteita, joissa joudut päättämään, mihin suuntaan jatkat matkaasi.

Muilla on aina mielipide noissa tilanteissa. Muiden sanomiset ovat yleensä järjellistä johdatusta. Joissakin tilanteissa onkin hyvä kuunnella järjen ääntä. Kun kyse on sinun elämäsi isoista (tai pienistä) päätöksistä, kuuntele sydäntäsi ja sitä minne sinä haluat. Ystäväni Brian Maynen sanoin, seuraa sitä mikä saa sydämesi laulamaan.

Elämä tulee aina olemaan valintoja. Jokainen valinta johtaa aina uuteen tilanteeseen. Kun uskallat tehdä uusia valintoja ja seurata tunnettasi, pääset kokemaan ja tekemään elämässäsi sinulle tärkeitä asioita.

Muiden ei tarvitse hyväksyä valintaasi. Vain sinun tulee olla täysin sinut valintasi kanssa. Jos et itse tykkää vaihtoehdosta, valitse jotain muuta. Muut tulevat hyväksymään valintasi myöhemmin, tai sitten eivät. Silti, vain sinä elät todellisuudessa valintasi kanssa ja siksi seuraa intohimoasi.
 

2. Toteuta myös mahdottomalta tuntuvat asiat

Vaikka jokin tuntuu mahdottomalta, se ei tarkoita sitä, etteikö se olisi mahdollista.
Kyse on vain tunteesta, joka tulee ajatuksestasi. Ajatus synnyttää aina tunteen. On täysin luonnollista kokea uudesta tuntemattomasta asiasta, että se ei ole mahdollista.


Mahdoton asia tuntuu mahdottomalta lähinnä siksi, että…

  • et tiedä, mitä sinun tulee tehdä, jotta se on mahdollista. Heti kun aloitat suunnittelemaan toteuttamista, huomaat sen tulevan enemmän mahdolliseksi.
     
  • tiedät jo, mitä kaikkea sinun tulee tehdä ja et usko, että niiden asioiden tekeminen on sinulle mahdollista tai se on vähintäänkin vaikeaa. Kun hyväksyt, että sinun ei tarvitse tehdä niitä asioita yksin ja että sinun ei tarvitse onnistua ensimmäisellä kerralla, annat tilaa sille, että voit nähdä onnistuvasi.

Mieti aina ensin mitä sinä haluat ja vasta sen jälkeen, miten se toteutetaan. Moni unelma on jäänyt toteuttamatta, koska ihmiset ovat siirtyneet miettimään liian nopeasti sitä, miten jokin toteutetaan ja pitäneet sitä vaikeana tai mahdottomana. Mieti rauhassa, mitä haluat ja lisää siihen innostusta ja tunnetta. Se onnistuu sillä, että fiilistelet sitä millaista elämäsi on sitten, kun olet toteuttanut haluamasi asian.

Kun mieleeni tulee mahdottomia juttuja, puhun niistä ystävieni kanssa. Niiden tiettyjen, joiden tiedän innostuvan ideoistani. Samalla kun puhun ideoistani, ne heräävät paremmin henkiin ja muuttuvat konkreettisemmaksi. Toisin kuin sinulle on ehkä opetettu: Puhu unelmistasi ja haluamistasi asioista. Kerro niistä muille myös siksi että sitä kautta löydät aina ihmisiä, jotka haluavat auttaa sinua. Jos olet hiljaa, kukaan ei tiedä siitä, mitä sinä todella haluat ja ei siksi voi tarjota apuaan.

Mieti mitä sinä haluat eniten ja toteuta se. Mitä enemmän toteutat mahdottomia asioita, sitä enemmän saat uskoa itseesi ja tuleviin asioihin. Muista, että sinun ei edes tarvitse uskoa aluksi onnistumiseesi, se voi tulla vasta myöhemmin, joskus vasta aivan viime metreillä. Ja joskus vasta sen jälkeen kun olet jo onnistunut.
 

3. Älä ikinä lopeta oppimista

uskallainnostua.fi - säilytä halu oppimiseen.png

Uskon, että yksi suuri innostuksen avain elämään on oppiminen. Se kokemus, kun huomaa osaavansa jotain, mitä ei ole aikaisemmin osannut.

Sanaristikoita tekevät mummot ja papat pitävät innostustaan yllä. Lapset ovat innoissaan, kun saavat tietää tai oppia jotain uutta.

Oma maailmani avautui uudella tavalla, kun tajusin, että opiskelua voi tehdä joka päivä kaikkialla, eikä vain koulussa.

Maailma ja kaikki sen mahdollisuudet avautuvat, kun olet valmis oppimaan mitä vain. Sinun ei tarvitse osata mitään etukäteen. Riittää, että olet valmis oppimaan. Silloin sinun tulee olla valmis myös pettymään ja epäonnistumaan. Silloin voit myös oppia ja tulla mestariksi ihan missä tahansa asiassa.

Opiskelu voi olla väliaikaista, mutta oppiminen ikuista. Harjoitus tekee todellisen mestarin.
Mieti, mikä sinua kiinnostaa ja etsi siihen liittyvä kirja, applikaatio tai YouTube-video. Etsi sen jälkeen ihmisiä, jotka ovat tehneet kyseistä asiaa jo pitkään, pyydä heidät syömään tai kahville ja kysy heiltä heidän parhaat vinkkinsä.


4. Arvosta aina sitä mitä sinulla on

Mikään ei tunnu miltään, jos et opi arvostamaan sitä. Sinulla on jo nyt paljon. Joku voisi sanoa, että sinulla on jo nyt kaikki. Se mikään eri merkitse mitään, jos et anna sille arvostusta.

Jotta voit todella arvostaa elämääsi, aloita itsestäsi. Arvosta sitä kuka sinä olet, mistä sinä tulet, millainen olet, mitä teet ja miltä näytät. Arvosta jokaista puolta itsessäsi, jokaista ”virhettäsi”, sitä kaikkea mitä teet, sekä jokaista onnistumista ja epäonnistumista . En oleta että tämä tapahtuisi hetkessä, vaan harjoittele antamaan arvostus itsellesi.

Kun annat itsellesi arvostusta, myös muut voivat antaa sitä sinulle ja ennen kaikkea pystyt vastaanottamaan sen.

Toiseksi arvosta sitä kaikkea mitä sinulla on ja mitä maailmalla on tarjottavana: Ihmisiä, ympäristöä, kotia, vanhempia, luontoa, ihan kaikkea.

Arvostus on kiitollisuutta kunnioituksella.

Mitä paremmin kohtelet itseäsi, sitä enemmän voit tarjota maailmalle ja sitä enemmän maailma tulee tarjoamaan sinulle.

 

Saat tukea näihin kaikkiin neljään asiaan seuraamalla meidän viikkokirjettä ja nettiseminaareja, Facebook-sivuja ja YouTube-videoita.

Kerro kommenttisi ja jaa tämä sellaisille, jotka tarvitsevat luottamusta itseensä ja omien valintojen tekemiseen.

Jos haluat tulostaa tämän jollekin luettavaksi, käytä alla olevaa nappia.