Seuraava valmennus: 24.3.2012 Helsinki – Varaa paikkasi tästä

10 tunnin innostava valmennus kohti sitä mitä sinä haluat!

Koko päivän valmennus, jossa sinä luot haluamasi elämän.

Päivän aikana keskityt oman ajattelumaailmasi tiedostamiseen ja muuttamiseen sekä luot tavoitteita, jotka sopivat sinun elämääsi ja arvoihisi.

Jos et tiedä mitä haluat, niin tämän päivän jälkeen tiedät ja tiedät myös, miten sinä voit saavuttaa sen mitä haluat.

Rohkaisemme sinua elämään, jota sinä todella haluat elää.
Valmistaudu vastaanottamaan uutta asennetta ja ajattelua, tavoitteita ja rohkeutta toteuttaa unelmasi!

Miksi sinun kannattaa osallistua tähän valmennukseen?

Hei!

Halusin kertoa sinulle omin sanoin mikä tekee tästä valmennuksesta erikoisen ja miksi sinun kannattaa osallistua valmennukseen. Idea koko tähän valmennukseen on syntynyt kahdesta syystä: Olen itse tehnyt elämässäni asioita, joita muut halusivat minun tekevän. Toiseksi kuulen jatkuvasti ihmisiltä, että he haluaisivat tehdä elämässään jotain muuta, mutta eivät tiedä mitä tai eivät uskalla toteuttaa haluamiaan asioita. Olen omassa elämissäni lähtenyt toteuttamaan niitä asioita, joita haluan ja sen tähden pystyn auttamaan sinua tekemään saman.

Tämän valmennuspäivän aikana autan sinua huomaamaan missä tilanteessa olet nyt. Se on lähtökohta, jota ilman on vaikea ottaa uutta suuntaa. Seuraavaksi tarkastelemme mitä kaikkia mahdollisuuksia sinulla on elämässäsi. Selvitämme siis mitä sinä todella haluat. Tässä vaiheessa voit laittaa koko elämäsi uusiksi tai keskittyä johonkin tiettyyn elämän osa-alueeseen. Puolet päivästä tulemme käyttämään siihen, miten sinä saat luotua itsellesi sellaisen elämän kuin sinä haluat. Saat mukaasi rohkeutta, tukea ja työkaluja, jotka mahdollistavat sinulle niitäkin asioita, joihin et ole aiemmin edes pystynyt itse uskomaan.

Osallistumalla valmennukseen saat kymmenen tunnin edestä valmennusta murto-osalla siitä hinnasta, mitä maksaisit henkilökohtaisesta valmennuksesta. Pääset miettimään ja ratkomaan oman elämäsi asioita ammattivalmentajan opastuksella ja lisäksi sinulla on muut kurssilaiset apunasi.

Teen työtäni sen tähden, että sinä voisit innostua elämän tarjoamista mahdollisuuksista ja tehdä sitä mitä todella haluat. Uskon siihen, että elämästä on tarkoitus nauttia. Asianmukaisella asenteella, laajemmalla näkökulmalla ja oikeilla työkaluilla varustettuna jokaisella on mahdollisuus saada mitä haluaa.

Tämä valmennus antaa sinulle luottamusta itseesi ja tehokkaimpia keinoja siihen miten voit käyttää sekä mieltäsi että kehoasi yhdessä siihen, että saat elämässäsi niitä asioita mitä sinä haluat.

Teen parhaani, jotta sinä saat tästä valmennuksesta täyden hyödyn.

Nähdään valmennuksessa!

Innostavin terveisin

 

VALMENTAJAT
Päivän valmennuksesta vastaa Uskalla Innostua -tiimin päävalmentaja Ilkka Koppelomäki. Ilkka on kansainvälisesti sertifioitu NLP-valmentaja, joka yhdistää valmennuksessaan parhaita mahdollisia työkaluja, harjoituksia ja ideoita, jotta sinä saat tuloksia. Ilkka on ex-triathlonisti ja valmentaa päätyökseen ihmisiä saavuttamaan haluamiaan tuloksia.

Ilkka Koppelomäki

 

”Avoimuutesi ja omien kokemustesi jakaminen oli todella upeaa. Aitous, usko itseesi ja ihmiseen, antamisen ilo sekä ammattitaito välittyivät valmennuksessasi! Lämmin kiitos Ilkka valmennuksesta! Oli ilo saada osallistua!”Leena Tolonen, Turku

“Kiitos mahtavasta päivästä Ilkka. Usko vaikuttaa itse haluamiini asioihin vahvistui todella. Tunne siitä minkälaisia minun työpäiväni ovat nyt ja minkälaisia ne voisivat olla, selkeytyi minulle. Olen halunnut asioita, mutta olenko uskonut niihin oikeasti, miten olen asiaa itselleni ja muille ilmaissut?  Todella vahvaa halua, uskonko saavani sen, sekä selkeää kuvaa haluamaani asiaa kohtaan ei ole ollut. Nyt tiedän mitä ja miten pitää harjoitella.” – Pasi Nyman, yrittäjä

 

KENELLE
Tähän valmennukseen voi osallistua kuka tahansa.

Oletpa nuori tai iäkkäämpi, niin koskaan ei ole liian aikaista tai myöhäistä kehittää omaa elämääsi. Osallistujia on nuorista eläkeikäisiin.

Useimmat osallistujat ovat kiinnostuneet kehittämään itseään, haluavat muutosta elämässään tai haluavat lisää työkaluja omien tavoitteidensa saavuttamiseen. Jos et ole varma soveltuuko tämä valmennus sinulle, niin voit ottaa yhteyttä Uskalla innostua -tiimiin ja kysyä lisää.

“Kiitos tosi onnistuneesta valmennuspäivästä! Sulla on älyttömästi
karismaa ja taito pitää ryhmän energia yllä:)

Niin kuin päivän alussa lupasitkin, poistuin salista kirkastunein
ajatuksin ja virkein mielin. Olen pyrkinyt viimeisen parin vuoden
aikana tekemään omannäköisiä valintoja elämässä ja noita asioita on
tullut pohdittua paljonkin, mutta yleensä kaiken muun ohessa. Se, että
oman suunnan ajattelemiseen pystyi keskittymään kokonaisen päivän
kirkasti omia ajatuksia todella paljon – ja juuri oikeassa kohdassa.
Olin nimittäin joutunut henkisesti sinne nakkikioskille pohtimaan
seuraavia askelia, kun asioita on mennyt uusiksi samanaikaisesti ihan
kaikilla elämänalueilla. Omat tavoitteet ja intohimon kohteet ovat
olleet selvillä, mutta niin kuin elämässä yleensä, tie määränpäähän ei
suinkaan ole ollut suora ja kivetön. Nyt tuntuu selkeämmältä taas!”
- Minna, 34v, Helsinki

 

TÄSSÄ VALMENNUKSESSA
- Oman asenteen vaikutus elämässäsi
- Asenne, jolla saat enemmän ja nautit elämästä enemmän
- Selvität kuka sinä olet ja mitä haluat olla
- Selvität mihin sinä käytät aikasi
- Saat työkaluja oman elämäsi ajanhallintaan
- Selvität itsellesi mitä sinä haluat ja mitä et halua
- Opit asettamaan tavoitteita ja asetat tavoitteita
- Opit miten saavutat minkä tahansa tavoitteen
- Teet suunnitelman tavoitteeseesi
- Saat tietää mitkä asiat vaikuttavat siihen mitä sinä saat elämässäsi ja pystyt vaikuttamaan elämääsi enemmän
- Työkaluja ja apuja siihen, miten sinä saat sen mitä haluat

Valmennuksessa tulet osallistumaan monella eri tavalla.
Suurin osa työskentelystä tapahtuu itsenäisesti ja valmentajaa kuunnellen.
Voit osallistua valmennukseen kysymällä ja keskustelemalla.
Osa valmennuksesta toteutetaan pari- ja ryhmätyöskentelynä.


AIKATAULU

Valmennus alkaa klo 10.00 ja loppuu klo 20.00.
Rekisteröinti alkaa klo 9.30.
Ovet valmennustilaan avataan kello 9.50.

TAUOT
Päivän aikana on yksi pitkä tauko (1t 30min).
Arvioitu aika 14.00-15.30.
Lisäksi kaksi lyhyempää taukoa (15min) ja muutaman minuutin mikrotaukoja.

HINTA
149e / hlö
199e / 2 hlö
Erikoishinnat: 49e / hlö opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset.

Erikoishintaan ei voi yhdistää muita tarjouksia. Erikoishintaan oikeuttava todistus on oltava mukana valmennukseen tultaessa ja esitettävä rekisteröitymisen yhteydessä.

Hinnat sisältävät valmennuksen 30-sivuisen työkirjan ja arvonlisäveron 23%.

 

ILMOITTAUTUMINEN JA LIPUT
Sinun tulee ilmoittautua vähintään kolme päivää ennen.
Varauksesta lähetetään sinulle vahvistus. Valmennukseen pääset sisään nimelläsi.

100% TYYTYVÄISYYSTAKUU
Jos et ole tyytyväinen, niin saat rahasi takaisin.
Takuu on voimassa tapahtumapäivän ja edellyttää, että olet osallistunut tapahtuman alusta loppuun asti.

“Mielenkiintoinen ja monipuolinen kurssi. Thanks:)”

“Kaikki aiheet olivat mielenkiintoisia ja ne esitettiin hyvin.”

“Valmennus todella innosti!:)”

“Ihanaa, pidän siitä, että täällä toimitaan uudessa energiassa ja vanhat asenteet rapisevat vauhdilla pois. Innostava tunnelma, oikein positiivinen kokonaisuus. Voin suositella kaikille.”

“Kiitos! silmät ja ajatukset aukeni ihan uudelle “tasolle”. Mun ei tarvii elää menneisyydessä ja totutussa ajattelutavassa. Mä voin elää omaa elämää omalla tavalla niin sanotusti:)”

“Tää pitää ehdottomasti saada kaikkien tietoisuuteen!”

“Wau! Tuli varmistusta ja kannustusta ja rohkeutta. Varmuutta ja kiinnostusta! Kiitos parhain!”

“Hyvä ja innostava koulutus”

“Kiitos erilaisesta matkasta itseen!”

“Hyvä valmennus, joka kiteytti omia ajatuksia ja auttoi ajattelemaan eritavalla. Vielä kun muistaisi arjessakin :)

“Hyvä, ajatuksia herättävä koulutus! Selkeytti tavoitteita, ajatuksia ja opetti, että asiat voivat olla yksinkertaisia eikä kaikkea tarvitse ylianalysoida saati vatvoa :)

“Hyvää, mahtavaa työtä :)

“Kiitos :)

“Kiitos, oli hyvä tapahtuma, mielenkiintoista.”

“Kiitos, olen kiinnostunut monista koulutuksista. Seuraan sivuja päivittäin. Päivä oli hyvä! :)

“Kiitos hyvästä koulutuksesta! Jos valitsisin 10 itsensäkehittämiselokuvaa, mitä ne olisivat? Tavoitteena on uskoa itseeni ja karisuttaa suomalainen pessimistisyys harteiltani!!!”

“Kiitos hyvästä koulutuksesta! Oli monta kertaa jokaisen tunnin arvoinen.”

“Kiitos. Oli mukava kokemus.”

“Valmennus oli oikein mielenkiintoinen, en meinannut kertaakaan nukahtaa :) (toisin kuin luennoilla lähes joka kerta) Kiitos!”

“Kiitos hyvästä ja hyvähenkisestä valmennuspäivästä. Sain paljon enemmän kuin osasin odottaa. Tiedän, että jatkan tästä hyvällä moodilla! Kiitos!”

“Ihana valmennus. Nyt sain varmuutta sille että minä voin saada mitä haluan. Voin luoda omaa elämääni sellaiseksi kuin minä HALUAN. Kiitos kovasti! :)

“Oli hyvä koulutus. Tuli vinkkejä joita voi soveltaa käytäntöön. Hauskat jutut plussaa! :D

“Tosi antoisa päivä. Vahvisti uskoa muutoksen tekoa varten. Uusi elämä odottaa…”

“Kiitos päivästä! Huh, huh – 10 tuntia on pitkä aika mutta sujui hujauksessa. Kouluttajalla on kuntoa. Interaktiivisuus toimi ja päivän rytmi oli toimiva.”

“Kiitos koska olin niin täynnä kysymyksiä ja sain niihin vastaukset ja paaaljon miettimistä.”

“SUURI KIITOS! Olen lukenut, ottanut selvää ja seurannut sivujanne sekä saan jo viikkokirjeesi, että osin tuttua asiaa. Mutta silti sain rohkaisua päätöksentekoon.”

“Heti valmennuksen jälkeen: kaunis kiitos henk.koht. prosessin edistämisestä – lisää pienen “sulattelun” jälkeen! :)

“Kiitos Ilkka! Jonkinlainen lyhyempi (tai vaikka pitkäkin…) uudelleen tapaaminen tämän porukan kanssa olis ihana. Saisi kuulla miten ihmiset ovat toteuttaneet elämäänsä ja unelmiaan.”

“Huippukoulutus! Kiitos!”

“Kiitos positiivisesta elämänasenteesta. Olet hyvä opettaja! “

“Loistava setti! Jatkokurssia odotellessa”

“Aivan loistava päivä. Jo valmiiksi tehdyt tavoitteet selkiytyivät kristallinkirkkaaksi. Ja kiitos vielä oikein paljon!”

“Kiitos! :)

“Kiitos päivän annista! Olen todella onnellinen, kun tulin koulutukseen :)

“Hyvä Ilkka! :) I liked it!!”

“Innostava ote Ilkalla. Mielikuvamatka oli hyvä ja uskon että se antoi paljon uutta uskoa ja oivallusta itselleni. 10 tuntia meni nopeasti. Aika meni kuin siivillä…”

“Way to go! Kiitos hyvästä – loistavasta päivästä :D Iso plussa “matkoille”! Tosi tehokasta!”

“Kiitos tosi paljon!”

“Kiitos Ilkka! Olet selvästi syntynyt siihen mitä teet ja annat toisille. Oli ilo viettää päivä “Saa mitä haluat” -valmennuksessasi. En olisi voinut paremmin sunnuntaipäivää viettää. Tästä on hyvä jatkaa…!!! :)

“Kiitoksia! Mukavasta ja valaisevasta päivästä. Oli oikein antoisaa.”

“Kiitos! Todella innostava päivä! :)

 

Ilmaista innostusta



* = required field
Blogi-arkisto